sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kauniin bromanssin loppu

Taas ollaan siinä vaiheessa, kun courin mittaiset animet loppuvat ja uusia animeita alkaa pian pöllähdellä. Kaikki kiva loppuu ajallaan, mutta tällä kertaa se olikin poikkeuksellisen tuskallista, koska kevätkauden Sakamichi no Apollonista tuli yksi kaikkien aikojen suosikkianimeistani!

Ei-hermoille-käyviä naikkosia minun animessani, mitä tämä nyt meinaa?
Saimme nauttia Sakamichista yllätyksellisesti jopa 12 jakson ajan, mutta se olisi kyllä tarvinnut toisenkin courin. Koko alkuperäisen mangan, eli 9 pokkarin tarina oli tiivistetty noihin muutamaan hassuun jaksoon, joten aikamoinen määrä kamaa oli kuuleman mukaan jouduttu karsimaan. Anime olikin aika täyteen tungettu. Mangaan en vielä ole ehtinyt tutustua paria lukua enempää, mutta aivan pakko hankkia sekin omaksi!

Sakamichi no Apollon ei juonellisesti ole mitenkään erityinen. Siis kaikessa yksinkertaisuudessahan se on taas yksi kertomus yksinäisestä pojasta, joka saa vihdoin ystäviä. Mutta sekaan on heitetty sellainen määrä draamaa, kyyneliä ja musiikkia, ettei ikinä uskoisi. Taattua lempparianime-ainesta.

Hahmojen väliset suhteet ja muut kanssakäymiset oli kirjoitettu aivan loistavalla tavalla ja hahmojen onnet ja surut olivat kuin käsin kosketeltavia. Itkin ja nauroin ja kaiken kaikkiaan nautin tästä sarjasta aivan mielettömästi! Animaatiokin oli hyvää ja hahmodesignit oikein kivat. Lisää tälläisiä animeita, kiitos!

Älkää peljätkö; kyllä Akirallakin on uimahousut.
Toinen kauden noitaminA-anime, tsuritama saavutti myös tiensä pään ja Sakamichin tavoin se siunattiin myös 12 jaksolla. Tsuritama ei sykähdyttänyt samalla tavoin kuin Sakamichi, mutta viihdyttävä ja värikäs se ainakin oli.

Tsuritaman juoni oli minusta oiken kiva; oikeastaan jopa lapsellisen yksinkertainen. Värikäs ulkonäkö ja miljöö tuovatkin näin jälkikäteen mieleen Lilo&Stitch -sarjan. Ja teemana ei ollut tietenkään mikään muu kuin ystävyys.

Animaatio oli välillä hyvin vajanaista ja hutaistua. Sitä oli kai pyritty piilottamaan laajan värikirjon taakse, mutta aina ei oltu onnistuttu. Mutta ei tsuritama tietenkään miltään kauhealta näyttänyt, se olisi tarvinnut vielä hieman hiomista.

Tykkäsin siitä, että vaikka sarjan kuluessa vihjattiin vähän surullisemmasta lopusta, niin eikös ihan hilpeä ja kiva loppu saatukkin aikaan. Tsuritama ei ollut ehkä ihan niin koukuttava kuin Sakamichi, mutta silti odottelin jokaviikkoista jaksoa innolla. Tsuritama tuntuu kyllä ehjemmältä kokonaisuudelta Sakamichiin verrattuna; tietenkin, koska tsuritama oli originaalianime ja Sakamichi taas mangaan perustuva anime-adaptio.
Summa summarum: Katso ihmeessä, jos tykkäät söpöistä pojista ystävystymisen ja kalastamisen parissa, mutta parempiakin sarjoja löytyy katsottavaksi.

______

Ja sitten muuta. Edellisessä postauksessani mainitsemani leffaputki on sujunut ihan hyvin. Listalta olen ehtinyt katsomaan vain Antiquen (jopa kaksi kertaa, täydellinen <3) ja Death Note 1:n ja 2:n (LOL, petyin pahasti xD), mutta listan ulkopuolelta löytyikin vielä aika monta kiinnostavampaakin (ja paremmin löydettävää) elokuvaa. Eli ennenmainitsemattomia leffoja katsoin kolme kappaletta:

- Hello, Schoolgirl a.k.a Romance Manhwa (Sunjeong manhwa/2008/Korea): Sujun Kanginilla höystetty rakkausleffa kahdesta parista, jotka kamppailevat ikäerojen ja tunteidensa kanssa.
- Chilling Romance a.k.a Spellbound (Ossakhan yeonae/2011/Korea): romanttinen"kauhu"komedia aaveiden riivaamasta erakoituneesta naisesta ja taikurista (jota näyttelee Lee Minki! *-*).
- I Give My First Love to You (Boku no Hatsukoi wo Kimi ni Sasagu/2009/Japani): romanttinen draama sydänvikaisesta pojasta ja tämän lapsuudenystävästä, jotka ovat rakastaneet toisiaan lapsista saakka.

Ohhoh, aika romanttisia leffoja tuli katsottua. Katsoin myös yhden lyhytelokuvan nimeltä Boy Meets Boy (Sonyeon, sonnyeoneul mannada/2008/Korea), ja nimensä mukaan aiheena oli siis poikien välinen rakkaus. Täysin dialogiton ja vain vartin kestävä elokuva oli aika mitäänsanomaton, joten ei siitä enempää.

Mutta putki jatkuu edelleen ja suurempaa juttua on tulossa joskus lähitulevaisuudessa. Mutta uudet animet taitavat ehtiä ennen.

Ja tässä vielä gifspämmiä meidän 30-vuotiaan Leeteuk-ahjusshin kunniaksi! Meidän pikku Teukie on jo niin vanha pappa <3 Hyvää synttäriä, Hanhiemo, Itkupilli, Siivetön Enkeli ja Täydellinen Liideri!





NIIN ja SUJUN UUSI musiikkivideo SEXY, FREE & SINGLE ilmestyy minä hetkenä hyvänsä!
Luvassa siis suuria tunteita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti