maanantai 10. syyskuuta 2012

Kun City Hunter kohtaa 30-luvun


SPOILER ALERT! Teksti sisältää juonipaljastuksia!

 Varautukaa kuvaspämmiin.

Toukokuussa alkanut KBS 2 -kanavan historiallinen draama Bridal Mask (Gaksital/) kohtasi viimein loppunsa viime viikolla. Bridal Mask osoittautui alun epäilyjen jälkeen oikein loistavaksi draamaksi, jota jaksoi seurata kiinnolla. En ole tutustunut draaman alkuteokseen, samannimiseen Huh Young-manin manhwaan, mutta sekin on kuulemma suosittu Koreassa. Draamaa varten on kuitenkin tehty pieniä muutoksia alkuteokseen nähden.

 1930-luku, Korea. Eletään aikaa, jolloin Korea on vieläkin tiukasti Japanin vallan alla. Japanilainen poliisi vahtii korealaisia; korkeita veroja joutuu maksamaan lähes kaikesta ja kaikenlainen vastarinta on kielletty. Lee Kang-ton (Joo-won) isä kuoli Korean itsenäisyyden puolesta ja isoveli Kang-san (Shin Hyun-jun) mennyt järjiltään kiduttamisen vuoksi, eikä Kang-to voi sietää itsenäisyysliikettä. Hän on liittynyt Japanin poliisivoimiin ja ansainnut korealaisten keskellä maineen brutaalina ja häikäilemättömänä petturina.

 Kang-ton jahdatessa Bridal Maskia hänen paras ystävänsä oli poliisiaseman johtajan poika Kimura Shunji (Park Ki-woong). Shunji on iloinen ja lempeä, toisin kuin muut japanilaiset, jotka pitivät itseään korealaisia korkea-arvoisempina. Kaiken kukkuraksi tämä pianoa soitteleva hörökorva opetti pieniä korealaisia. Shunji kohteli Kang-toa hyvin korealaisuudesta huolimatta ja heistä tuli hyvin läheisiä. Kang-ton ja Shunjin välillä onkin erityinen suhde, mutta tästä kauniista bromanssista emme kauaa saa nauttia, sillä Shunjin ihastuttua Kang-ton jahtaamaan Mok-daniin alkaa heidän välilleen ilmestyä riitoja.

Kaunis, mutta tuhoon tuomittu bromance.
Kang-ton maailma kääntyy ympäri, kun hänen jahtaamansa itsenäisyysliikkeen johtajan tytär Oh Mok-dan (Jin Se-yeon) onkin hänen hyvä lapsuuden ystävänsä ja Bridal Mask paljastuukin olevan hänen isoveljensä. Suuri järkytys ravistelee Kang-toa, mutta samalla hän saa huomata, kuinka kamalia asioita japanilaiset korealaisille tekevät.
Kostaakseen veljensä ja äitinsä kuoleman, ryhtyy Kang-to uudeksi Bridal Maskiksi samalla puolustaakseen kärsiviä korealaisia ja rankaisten korkea-arvoisia japanilaisjohtajia ja salaperäistä Kishoukai-organsaatiota, jonka toimesta Kang-ton isä tapettiin.

Shunji ihastui ensin Mok-daniin, mutta Mok-dan ei innostunut Shunjin ryhtymisestä poliisiksi.
Kun Bridal Mask tappaakin Shunjin isoveljen, eikä yksipuolinen rakkaus tuota tulosta, alkaa Shunji muuttua synkemmäksi ja vihaiseksi. Shunji liittyy poliisivoimiin ja päätyy edesmenneen isoveljensä paikalle komisarioksi tarkoituksenaan kosto. Pikkuhiljaa Kang-to ja Shunji erkaantuvat, heidän välinsä kylmenevät ja he muuttuvat toistensa pahimmiksi vihollisiksi. Samoin käy Shunjille ja Mok-danille.
Rie ja tämän vähän liiankin modernit vaatteet.

Suurin osa sarjasta on siis sitä, kun Bridal Mask ja muut kapinalliset sabotoivat japanilaisten töitä ja tärkeiden merkkipäivien tapahtumia ja suunnittelevat kapinaa.
Kyeong-seongin kaupungin japanilaispäättäjien taustalla toimii vahvasti Kishoukai. Kishoukain johtajan tytär Ueno Rie (Han Chae-ah) kiinnostuu Kang-tosta ja myös ihastuu tähän. Näin saadaan suhdekiemuroita vielä upeammin solmuun. Ueno Rie on yksi niistä harvoista hahmoista jota ensin inhosin, mutta josta myöhemmin aloin jopa pitämään. Ensin Rie vaikutti tylsältä, mutta onneksi hänen hahmonsa kehittyi oikeaan suuntaan.

 Parasta koko draamassa oli hahmojen kehittyminen ja kasvaminen, miten heidän tunteensa muuttuivat ja miten ne esitettiin katsojille. Koko sarjan ilmeisin esimerkki ja paras hahmojen muuttumisesta ovat Kang-to ja Shunji. Kang-to muuttui ärhäkästä antagonistista oikeanmieliseksi ja vahvaksi hyvikseksi, kun taas Shunjille tapahtui päinvastainen muutos. Itsekin pidin Shunjista aluksi tämän sympaattisuuden vuoksi, mutta maailma oli Shunjille ankara ja täten hän kasvoi kieroon. Ei Shunji ollut täysin paha, mutta kosto otti hänestä liian tiukan vallan. Shunjista tuli agressiivisempi ja niljakkaampi. Vielä melkein loppuun asti hän uskoi saavansa vielä Mok-danin omakseen. Vaikka lopussa hän otti vastuun teoistaan, ei muuttanut sitä asiaa, että en voinut enää sietää sitä uutta Shunjia, joka kylmäverisesti ampui ihmisiä kiukunpuuskissaan ja ajatteli vain itseään.

Riestä tuli kiinnostava ja hieno hahmo, mutta Mok-danista en osaa sanoa mitään. Ensinhän Kang-to ja Mok-dan inhosivat tosiaan verisesti, mutta saatuaan tietää toistensa oikeat henkilöllisyydet, rakastuivat he toisiinsa. Menihän siinä aikaa, mutta kun viimein myös Mok-dan oli perillä asioista, muuttui sarja täysin. Tykkäsin ajasta ennen kuin Mok-dan tiesi Kang-ton olevan Bridal Mask. Samalla kun Mok-dan inhosi ja halveksi Kang-toa, suojeli Kang-to Bridal Maskina Mok-dania. Ah, kaunista.

Aluksi Mok-dan oli vahva ja tuima, mutta sarjan edetessä tulee Mok-danistakin heikompi ja pelastettavampi, niin kuin yleensäkin kdraamoissa. Menetettyään läheisiään, toteaa Mok-danin isähahmo, sirkuksen johtaja Jo (Son Byung-ho), ettei Mok-dan selviäisi, jos menettäisi vielä Kang-ton. Mutta loppujen lopuksi Mok-danin kohtalo tuli minulle aivan puun takaa.

Sitten sivuhahmoista. Bridal Maskissa oli todella paljon hahmoja: oli kyläläisiä, kapinallisia ja pahiksia. Sivuhahmojenkin omiin elämiin päästiin mukavasti sisälle ja hyviä hahmoja löytyy kyllä vaikka millä mitalla. Sympaattisimpai hahmoja olivat Ueno Rien surusilmäinen samurai-henkivartija Katsuyama (An Hyung-jun), ja Kang-ton hömelö poliisiystävä Abe Shinji (Yun Bong-gil).

Abe osoittaa kunnioituksensa tapetuille sotilasoppilaille.
Kaupungin kuuluisassa Angel Club -baarissa tapahtui sarjan alussa aika paljonkin, ja se oli monien hahmojen vakio ajanviettopaikka. Yksi ihanimmista vakioasiakkaista oli Lee Hae-suk (Choi Dae-hoon), kreivi Leen poika sekä Kang-ton ystävä. Hemmoteltu ja itsekäs naistenmies, mutta myös rehellinen ja luotettava ystävä. Hänen loppunsa oli surullinen, ja taisin muutaman kyyneleen silloin tirauttaa. Hae-suk ei suinkaan ollut draaman ainoa, joka tällä tavalla elämänsä päätti.

Ja siitä pääsemmekin draaman teemoihin, sillä Bridal Mask oli usein aika synkkä ja epätoivoinen. Minusta draamassa tulee ilmi monia teemoja, rakkauden lisäksi ystävyys, kosto, viha, luottamus, suru ja kärsimys. Juuri nuo kaikki tunteet näkyvät oikein hyvin Shunjissa, ja Park Ki-woong ansaitseekin taidokkaasta näyttelysuorituksestaan hatunnoston.

Dramaattisia ja surullisia hetkiä korostettiin aivan badass soundtrackilla. Ne pari trackkia jotka soivat lähes joka jaksossa, olivat niin hyviä että piti oikein mukana laulaa. Mutta niitä samanlaisia balladeja oli silti kyllästymiseen asti.

Olihan draamassa niitä iloisiakin hetkiä, esimerkiksi kun Kang-ton ja Mok-danin suhde kukoisti ja kummatkin olivat yhtä hymyä. Mutta aina samaan aikaan toisen onni on toisen epäonni. Kun Mok-dan hymyilee Kang-tolle, katkeroituu Shunji enemmän.

Kaiken kaikkiaan näyttelijät osasivat hommansa. Draaman budjettikin oli ihan kiva, joten ainakin vaatetus oli kunnossa. Vaikkakin vaatteet olivat liian moderneja ja uuden näköisiä :'D Ensin myös kaupungin lavastus näytti ihan nololta ja Bridal Maskin hyppelyt todella koomisilta, mutta eivät ne kauaa haitanneet.

Bridal Mask ei todellakaan ollut täydellinen. Silläkin oli ne nolot hetkensä ja sarjan lopusta voi olla montaa mieltä. Bridal Mask ei yltänyt ihan lemppareihini, mutta kyllä silti annoin sille tähtiä 5/5. Se ei ole tyypillinen historiallinen draama aikakautensa takia, eikä se todellakaan ole kuin nykyhetkeen sijoittuvat romanttiset draamat.


Entä mitä mieltä te olette kyseisestä draamasta?

// Ähää sobsob anteeksi kun taas on aivot jumissa eikä tule kunnon tekstiä. Juttu sukkaa ja kunnolla, mutta kun oli pakko niin oli pakko.

______________

OHMYHGAAD nyt on pakko saada tänne blogiin jotain muutakin kuin kdraamaa. No, kohta loppuvat kauden animet ja pian alkavat myös ne uudet. Hahaa, en ole vieläkään saanut kiinni Jintaita, Shirokuma Cafea, Utakoita enkä Tari Taria (jälkimmäistä yrittelen parhaillaan) -__- Voisin myös tehdä pienoisen esittelyn Traconista mukaan tarttuneesta beeällästä. Mutta kdraaman pariin palataan viimeistään taas myöhemmin ensi viikolla, kun MAAILMAN KAUNEIN JA UPEIN JA ASDFGHJKL; draama Reply 1997 loppuu.
Pienoisia kpop-juttujakin alkaa aivan varmasti myös ilmaantumaan, mutta kun tuo perhanan koulu vie kaiken ajan.

Tässäpä hieman esimakua tulevasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti