perjantai 16. marraskuuta 2012

London Bridge is Falling Down, Falling Down...

Tänään (tai no oikeasti lauantain puolella) lähtö! Kyseessä on siis mulle jo kolmas kerta Lontoossa, joten paikkahan on yhtä tuttu kuin Tylypahka. Tai sitten ei. Tylypahkaa ja Lontoota kylläkin yhdistää se, ettei kumpaankaan kyllästy ikinä.


Ensin vähän taustatietoja: olen Lontoossa neljä päivää (ouuhh yeah kaksi pävää vapaata koulusta). Matkaseuraa kaksoissisko, isosisko ja lankomies. Tällä kertaa oikein hotellissa, vaikkei aikaisemmissa hostelleissa mitään vikaa ole ollut. Reissu on rippilahja isosiskolta.

Aikaisemmille kahdelle reissulle on riittänyt ihan tarpeeksi kokemuksia, kuten vaikka ekalla reissulla ihan itse Johnny Deppin näkeminen livenä, nimmarin saaminen ja jopa herran kätteleminen. Vannoutuneena Pirates of the Caribbean -fanityttönä aika DAEBAK kokemus.

Melkein kaikki pakolliset nähtävyydet on jo nähty, joten Big Benin tölläilyyn ei uhrata aikaa.

Joitain suunnitelmia:
Westfield (valmistuessaan Euroopan suurin ostoskeskus, tuttu paikka jo) ja sieltä löytyvät mm.:
    - HMV (aaahh paljon leffoja ja animeaahh)
    - UNIQLO
      - Japanin H&M:änäkin pidetty menestyvä vaateliike, jonka valikoimassa on myös kuuluisien animesarjojen t-paitoja (tällä kertaa sarja näyttäisi olevan Bleach (。・`ω´・。)) Viime reissulta omistuksessa on kolme ihanaa, upealaatuista One Piece -t-paitaa, jotka ovat miljoonan pesun jälkeenkin kuin uusia.
Kierros The London Eye'lla (riippuu säästä, jos kovin pilvistä niin sitten jätetään väliin)
   - Ainoa tälläinen 'kliseinen nähtävys'. Sitten onkin jo kaikki nähty!
HoHo's Kpop Shop
    - Pääasiassa korealainen ravintola/kahvila, jonka yhteydessä on kpoppia myyvä liike. Auki vain sunnuntaisin. Muutamia kpoppareitakin on siellä vieraillut, kuten Sujun Siwon, SHINee ja 2NE1. En ole ennen käynyt.
♢ Ja kirsikkana kakun päällä: kierros Warner Bros.'in Harry Potter -studiolla!
   - Saa nähdä millainen paikka tuo nyt on, toivottavasti en pety :D

Mahdollisista ostoksista ja kokemuksista siis joskus mahdollisesti jotain postausta tulevaisuudessa. Voisin yrittää seuraavaksi viikonlopuksi jotain väsätä. See u next week~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti