maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden parhaat draamat

Vuosi 2012 oli oikein kiva, ainakin draamojen perusteella. Kokonaan olen tähän mennessä katsonut jopa 11 tämän vuoden draamaa. Teksti on täysin spoilerivapaata joten lukemaan vain! Kirjoitin tätä ties kuinka monta päivää, joten olkaapa tyytyväisiä! Tässä siis pieni katsaus tämän vuoden kirkkaimpiin tähtösiin ja aloitetaanpa loogisesti vuoden alusta:

Shut Up! Flower Boy Band (닥치고 꽃미남 밴드)


16-jaksoinen Shut Up! Flower Boy Band (lyhyemmin SUFBB) alkoi tammikuussa tvN-kanavalla, ja on näin vuoden mittaan tullut hyvin tunnetuksi ja tykätyksi draamaksi meidän länsimaisien draamakatsojien parissa (älä vain sano ettet ole kuullut siitä!). Taisi se olla myös aikamoinen hitti Koreassakin, eikä se ole ihme. SUFBB on koottu taatuista onnistumisen aineksista; komeista pojista ja musiikista.

 SUFBB on tarina kuudesta läheisestä pojasta, joiden intohimona on musiikki. Poikien rock-bändi on nimeltään Eye Candy ja tarkoitus olisi vielä tulla kuuluisaksikin. Bändin johtajana ja päälaulajana toimii villi Byung-hee (Lee Min-ki), kitaristina ja sivulaulajana luotettava kaveri Ji-hyuk (Sung Joon), toisena kitaristina jäämiehenä tunnettu Hyun-soo (Infiniten L), rumpalina vähäsanainen nättipoju Do-il (Lee Hyun-jae), basistina naistenmies Ha-jin (Yoo Min-kyu) ja kosketinsoittimissa pikkuinen Kyung-jong (Kim Min-seok). Kun kuusikon koulu suljetaan, jutuvat he vaihtamaan uuteen ja pojat kohtaavat koulun oman bändin, Strawberry Fieldsin, ja kisa parhaan bändin tittelistä alkaa.
Hyvin pian Eye Candya kohtaa kuitenkin traaginen onnettomuus ja pojat joutuvat aloittamaan elämänsä uudelleen. Pojat löytävätkin tapahtuman takia uusia asioita itsestään ja ehkä myös rakastuvat, mutta tärkein asia on edelleen ystävyys.

Shut Up! Flower Boy Band on minusta aivan täydellinen draama, ja tulen aina muistaman sen yhtenä ikuisista suosikeistani. Eye Candyn pojat ja muut sivuhahmot ovat kaikki mielenkiintoisia hahmoja, puhumattakaan tietenkin nuorten näyttelijöiden nappisuorituksista. Draaman kekseliäät ja hauskat dialogit ja loistavasti kirjoitetut hahmot ovat sen parhaimpia puolia; suuret kehut käsikirjoittajalle! Hahmot ovat minulle aina se tärkein asia, mutta tämä draama sokaisi minut myös visuualisuudellaan ja soundtrackillaan. Rakastan draaman 'sumeanvärikästä' elokuvamaista kuvaustyyliä! Ja koska musiikki on tietenkin hyvin olennaisessa osassa draamassa, oli siihen panostettu toden teolla. Ensin minut sulatti Lee Min-kin laulama Not in Love ja myöhemmin rakastuin Sung Joonin laulamiin kappaleisiin Jaywalking ja Wake Up ja Kim Min-seokin balladiin How Come. Olenpa myös draaman soundtrackin ylpeä ja tyytyväinen ostaja.

SUFBB on täydellinen draama ainakin bromanssin ja musiikin ystäville, mutta myös niille tunteellisille katsojille, jotka arvostavat laatudraamaa. Pääosien kaikki näyttelijät ovat myös aloittelijoita, joilla on nyt lupaava tulevaisuus näyttelijänuralla. Bongaa siis tulevat huipputähdet jo nyt katsomalla tämä ;D

____________________________________________

The King 2Hearts ()


Maaliskuussa MBC-kanavalla alkoi 20-jaksoinen The King 2Hearts. Draama sijoittuu fiktionaaliseen nykypäivään, jossa Korea on tasavallan sijasta monarkia. Maailman valtiot ovat valmistautumassa kansainväliseen sotilaskilpailuun, WOC:iin, johon tänä vuonna Pohjois-Korea ja Etelä-Korea osallistuvat ensimmäistä kertaa yhtenä joukkueena. Pääosissa arvostettu veteraaninäyttelijätär Ha Ji-won pohjoskorealaisena erityisjoukkojen upseerina ja rakastettu näyttelijä-juontaja Lee Seung-gi Korean kruununprinssinä, voiko paremmalta kuulostaakaan?

Korean kuningaskunnan kruununprinssi Lee Jae-ha on onnessaan saadessaan laiskasti suoritetun asepalveluksensa loppuun. Ylimielisenä ja vastuuttomana kusipäänä tunnettu prinssi ei ole ollenkaan mielissään kuullessaan kotiin palatessaan isoveljensä ja kuninkaan Jae-kangin (Lee Sung-min) nimittäneen hänet yhdeksi Etelä-Korean WOC-osallitujista ihan vain ryhdistääkseen pikkuveljeään. Jae-ha ei useista yrityksistäkään huolimatta pääse pakoon kohtaloaan ja joutuu kahden muun eteläkorealaisen osallistujan kanssa harjoittelemaan pohjoiskorealaisten kumppaniensa kanssa. Pohjois-Korean erikoisjoukkojen upseeri, voimakastahtoinen ja pelättykin sotilas (mutta sisimmässään ujo ja epätoivoinen romantikko) Kim Hang-ah ei voi sietää vätys-Jae-hata eikä pahemmin Jae-ha epänaisellista Hang-ahia, ja kaksikko riitelee useammin kuin kerran vaarantaen jopa kahden maan välejä. Mutta kummankin on pakko ruveta ihmisiksi sen jälkeen, kun Etelä-Korean kuningas, eli Jae-han veli, ilmoittaa näiden kahden kihlauksesta, joka tulee kaikille yllätyksenä.

Huom, tuo oma esittelyni sarjasta on superlyhyt versio, sillä draamassa on juonikaarta ja tarinaa sitten joka suuntaan. Jae-han ja Hang-ahin lisäksi hyvin olennaisissa rooleissa ovat kuninkaallisen perheen kolmas sisarus, eli Jae-han ja Jae-kangin kapinallinen sisko Jae-shin (Lee Yoon-ji), lojaali ja tiukka WOC-osanottaja Eun Shi-kyung (Jo Jung-suk) ja draaman pääantagonisti, vaarallisesti vinkasahtanut asekauppias Kim Bong-gu (Yoon Je-moon).

The King 2Hearts on minulle hyvin ristiriitainen draama. Kun näin jälkeenpäin mietin tätä kuukausia sitten katsomaani draama, on se minusta sekä 1) todella hyvä ja jännittävä sekä koskettava draama mielenkiintoisilla asetelmilla ja tapahtumilla, että myös 2) todellinen kliseitä uudelleen ja uudelleen pyörittävä tylsä ja epälooginen tyhmä p*ska. Jos katsoisin sen nyt uudelleen, rakastaisin sitä varmasti, mutta näin minä tällä hetkellä tunnen. Jae-ha tuntui draaman alussa ylitsepääsemättömältä kusipäältä, mutta kyllä vaan niin kuin aina ennenkin kdraamoissa hänestä kunnon mies saatiinkin tehtyä.

Jos oikein muistan, niin ainakin draaman tuotantoarvot olivat korkealla ja se oli yllättävän korkealaatuinen draama. Vaikkei se ihan täydellinen ja virheetön ollutkaan, siinä oli paljon potentiaalia. Minä tykkäsin siitä silti paljon, mutta en muista siitä enää melkein mitään. Ainakin pari kertaa se sai minut itkemään (no mutta siihen ei paljon tarvita), enkä meinannu housuissa pysyy kun välillä meni nii jännäks OwO Jotenkin aina vaan unohdan, että tämmöinenkin on tullut katsottua...

____________________________________________

A Gentleman's Dignity ()


Kyseinen draama alkoi toukokuussa SBS-kanavalla, ja se kesti 20 jakson verran. Katsoin sitä ensin hieman sivusilmällä siskoni katsoessa sitä, mutta sitten myöhemmin päätin katsoa sen sitten kokonaan itsekin. A Gentleman's Dignity on yksi draamasuosikeistani.

 A Gentleman's Dignityssa yleinen päähenkilöiden 30 vuoden keski-ikä oli nostettu 40:een, eikä se tahtia haittaa. Kim Do-jin (Jang Dong-gun), Im Tae-san (Kim Soo-ro), Choi Yoon (Kim Min-young) ja Lee Jung-rok (Lee Jong-hyuk), ovat neljä menestynyttä kaverusta, jotka ovat tunteneet toisensa teini-iästä asti. Miehet ovat puuhailleet yhdessä kaikenlaista aina vaimon huijaamisesta hautajaisjärjestelyihin, he ovat nauraneet toistensa epäonnistumisille ja auttaneet toisiaan vuosien varrella useampaan otteeseen. Kaverien kämpät ovat itselle yhtä tutut kuin omat taskut ja miehien asuntojen salanakin on kaikilla sama.

A Gentleman's Dignity kertoo näistä neljästä miehestä, heidän totuttelemisestaan vanhoina olemiseen ja ongelmiinsa rakkaudessa. Tae-sanilla menee hyvin tyttöystävänsä kanssa, mutta Jung-rokin avioliitto on jatkuvasti vaarassa. Yoon ei pääse millään yli entisestä rakkaudestaan ja Tae-sanin pikkusisko Mea-ri (Yoon Jin-yi) on taas toivottoman rakastunut Yooniin. Aivan draaman keskiössä on kuitenkin Do-jin, joka tapaa opettaja Seo Yi-soon (Kim Ha-neul), joka sattuu olemaan Do-jinin kaverien baseballjoukkueen tuomari. Näiden kahden välille alkaa kehittyä lämpimiä tunteita, mutta yllättäen Do-jinin, Tae-sanin, Yoonin ja Rokin luo saapuu nuori Collin (C.N.Bluen Jong-hyun), joka väittää jonkun neljästä kaveruksesta olevan hänen isänsä.

A Gentleman's Dignity on yksi hauskimmista draamoista koskaan. Jaksot alkavat aina lyhyellä humoristisella takaumalla miesten kommelluksista. Miesten keskeinen sanailu, toisille tekemänsä pilat ja lapsellinen käytös jaksaa aina naurattaa, ja kerrankin myös päähenkilönainen oli loistava. Soundtrack oli ihana, Kim Tae-woon laulama teemabiisi High High jäi soimaan päähään pitkäksi aikaa ja hymyn huulille toi myös Jong-hyunin laulama My Love ja Junielin kaunis kappale illa illa.
Jos vanhempien miesten välinen bromance maistuu yhtä hyvin kuin nuortenkin, niin katsopa ihmeessä :D


____________________________________________

Bridal Mask (각시탈)


Toukokuussa alkaneesta Bridal Mask'ista jo olen aiemmin kirjoittanutkin, joten ei siitä paria sanaa enempää. Näin jälkeenpäin muistellen oli se yhtä hyvä ja loistava, ja ehdottomasti yksi vuoden parhaista draamoista. Se oli sellainen cityhuntermäinen, jota katsoessa tuntuu että sydän revitään irti rinnasta, tallotaan tuusan nuuskaksi ja isketään lopuksi vielä lihamyllyyn. Olkaa hyvä tästä kauniista mielikuvasta.
Tiesittekös muuten, että Joo-wonin ja Park Ki-woongin näyttelemä pari, Kang-to ja Shunji, on ehdolla vuoden parhaaksi KBS:n draamapariksi? :D

 ____________________________________________

Reply 1997 ()


Tämä menestysdraama alkoi heinäkuussa, ja se on jo nyt ansainnut klassikon aseman kdraamailuja harrastavien keskuudessa. Uskon varmasti Replyn olevan tämän vuoden draamojen suurin hitti niin Koreassa kuin ulkomaistenkin katsojien mielestä, minustakin se taitaa olla kyllä vuoden paras draama. Seo In-guk ja Eun-ji ovat voittaneet jo useita palkintoja näyttelysuorituksistaan ja OST-kappaleestaan. Mutta minusta Reply on ennen kaikkea loistavasti kirjoitettu ja kauniisti kuvattu, sekä se oli täynnä loistavia ja mielenkiintoisia hahmoja. Tuotantoarvot olivat kohdallaan ja näyttelijät loistavia. Replyäkin ehdin fiilistellä aiemmin, joten ei siitä sitten enempää.

 ____________________________________________

Nice Guys Don’t Exist Anywhere In The World / Nice Guy / The Innocent Man

 ()


Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta tämä menee jo vähän liian pitkälle. En ole vieläkään varma, millä nimellä tätä draamaa pitäisi kutsua, mutta olen kuitenkin sattunut käyttämään eniten tuota Nice Guy -nimitystä, joten sitä nimeä aion käyttää edelleen. Nice Guy on 20-jaksoinen KBS2-kanavan draama.

Että minä sitten inhoan draamoja, joissa keskeisimpänä teemana on kosto ja/tai petos. Hyvä esimerkki on The Equator Man, jota en edes pystynyt katsomaan loppuun (vaikkakin huonot tuotannolliset arvot saattoivat olla osa syytä). Pahaa pelkäsin myös tämän draaman kanssa, mutta se yllätti minut suuremman kerran.

Nice Guy kertoo Kang Ma-roosta (Song Joong-ki), vilpittömästä ja kiltistä nuoresta miehestä, jolla on loistava tulevaisuus edessään lääkärinuralla. Ma-roo on toivottoman rakastunut lapsuudenystäväänsä Han Jae-heeseen (Park Si-yeon), ja on valmis tekemään mitä vain tämän vuoksi. Ma-roo tuhoaa upean tulevaisuutensa ottaessaan syyt Jae-heen aiheuttamasta murhasta. Oikeasti Jae-hee vain huijasi Ma-roota pelastaakseen tulevan aviomiehensä, Taesan-yhtiön johtajan.
Kuusi vuotta myöhemmin, vankilasta pääsemisen jälkeen, Ma-roo palaa janoten kostoa Jae-heelle. Ma-roo päättää vietellä Jae-heen tytärpuolen Seo Eun-gin (Moon Chae-won), päästäkseen lähelle Jae-heeta. Kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan, kun Ma-roolle alkaa kehittyä tunteita Eun-gia kohtaan.

Nice Guylla on vähän sama ongelma kuin The King 2Heartsilla, sillä en osaa oikein sanoa tykkäänkö vai en tästä. Sillä oli niin hyvät kuin huonot hetkensäkin, mutta suurimman osan aikaa se oli laadukasta ja jännittävää draamaa.

____________________________________________

The King of Dramas ()


Viimeisenä muttei vähäisimpänä on SBS'n The King of Dramas (tai The Lord of the Drama). Kyseinen draama ei ehtinyt loppua 2012-vuoden puolella, mutta vain kaksi jaksoa vajavaisenakin voin sanoa sen kuuluvan vuoden parhaimmistoon. Draaman suunniteltiin aluksi olevan 16 jaksoa pitkä, mutta myöhemmin päätettiin lisätä vielä kaksi jaksoa lisää tehden siitä 18-jaksoisen.

Mielipiteeni draamasta on muuttunut jo monesti. Ensimmäisien jaksojen jälkeen olin hyvin innoissani siitä, mutta muutaman viikon jälkeen juonen tahti muuttui puuduttavan hitaaksi. Draama nosti päätään taas kymmenennen jakson jälkeen ja siitä lähtien olen taas nauttinut siitä todella paljon.

The King of Dramas kertoo Anthony Kimistä (Kim Myung-min), menestyksekkäästä 'draamojen kuninkaasta', joka on tuottanut urallaan useita suosittuja ja menestyneitä tv-draamoja. Saadakseen yhtiönsä viimeisimmän draaman kuvaus eeppiseen päätökseen (muistaen samalla vielä sponsoreitakin), ottaa Anthony monia riskejä ja yksi niistä johtaa erään miehen kuolemaan. Tämän takia hän menettää johtajan aseman ja hänet erotetaan yhtiöstään. Anthony huijasi samalla apukäsikirjoittaja Lee Go-eunia (Jung Ryeo-won), joka on raivoissaan kokemastaan vääryydestä.
Kolme vuotta myöhemmin Anthony yrittää kovasti päästä taas kuuluisuuteen oman pienen yrityksensä kanssa, mutta todelliseen läpimurtoon hän tarvitsee kolme vuotta sitten hylkäämänsä Go-eunin kirjoittamaa käsikirjoitusta. Anthony saa ihmeen kaupalla Go-eunin mukaan projektiinsa, mutta tällä kertaa Go-eun ei anna Anthonyn tehdä mitään laittomia temppuja draamansa eteen, vaan koko draama täytyy tuottaa rehdisti. Draaman tuotanto kohtaa esteen jos kymmenenkin aina lähetysajan saamisesta käsikirjoituksen plagiointiväitöksiin.

Anthonyn ja Go-eunin lisäksi hyvin olennaisia hahmoja ovat heidän draamansa päänäyttelijät Kang Hyun-min (Super Juniorin Siwon) ja Sung Min-ah (Oh Ji-eun). Tässä draamassa ei luojan kiitos kukaan päähenkilöistä ole rasittava, päinvastoin kummastelen miten jopa Min-ah on ihan siedettävä hahmo. Siwonin hahmo, ainoastaan rahasta ja kuuluisuudesta välittävä, lapsellinen Kang Hyun-min, on loistava tyyppi.

The King of Dramasin paras puoli on varmasti Anthonyn ja Go-eunin suhde. Omg kauhea spoileri mutta kyllähän ne kaksi sitten alkaa tykkäämään toisistaan, ja yksi parhaimmista romansseista onkin kyseessä. En muista milloin viimeksi jos koskaan olen näin paljon ihkuttanut draaman pääparia.

Tykkään tästä draamasta niiiiin paljon, vaikka on siinä aika paljon kliseitäkin mutta todella hauskasti se myös sellaisia parodioi. Saa nähdä, miten draama saadaan päätökseen!
____________________________________________

Älkää tappako, vaikka joku tosi hyvä draama puuttuukin, sillä minä mietin näitä todella paljon ja nämä nyt vain pääsivät tälle listalle :D School 2013 olisi muuten päässyt mukaan, mutta kun jaksoja on tullut vasta puolet ja nimikin viittaa ensi vuoteen. Mietin kauan, olisiko minun pitänyt ottaa mukaan myös Ghost, mutta lopulta olin vain laiska enkä jaksanut lisätä sitä. Full House Take 2:kin olisi muuten listalla, mutta olen katsonut sitä vain 4 jaksoa.

Mutta hei pistäkääs kommenttia; Mikä oli teistä vuoden paras draama? Entä surkein floppi?
Nähdään taas ensi vuonna! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti