keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kpopin piilotetut tähdet, osa 10: BIGSTAR

No nyt on kymmenen esittelyä täynnä! :) Henna ehtikin jo tätä kyseistä ryhmää toivoa esiteltäväksi ja tässä se nyt sitten olisi! :D

BIGSTAR (빅스타)

Sunghak, Baram, Raehwan, Feeldog ja Jude.


Heinäkuussa 2012 debytoinut BIGSTAR on viisihenkinen, Brave Entertainmentin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa poikaryhmä. Alunperin Big Starissa piti olla seitsemän jäsentä, mutta kaksi muuta jäsentä poistettiin ryhmästä heti BIG STAR Show -ohjelman alussa. BIG STAR Show oli siis dokumenttiohjelma itse Brave Brothersin valitsemista, tulevan poikabändin jäsenistä. Big Starin musiikkityyli on enimmäkseen hiphop-electroa ja ryhmän faniklubin nimi on Only One.

Ryhmän liideri on Feeldog, mutta vanhin jäsen on päätanssija Baram. Raehwan laulaa eniten, mutta vokaaleista vastaavat myös Sunghak ja maknae Jude. Eniten rap-osuuksia saa Feeldog, mutta myös Baram ja Sunghak räppäävät. Kaikilla jäsenillä oli jo jonkin verran kokemusta esiintymisestä ennen debyyttiä, ja varmaan juuri siksi Brave Brothers on heidät valinnut. (Brave Brothers, oikealta nimeltään Kang Dong-chul, on kuuluisa tuottaja-lauluntekijä ja myös Brave Entertainmentin perustaja. Herran tuotoksia löytyy mm. vanhemmasta Big Bangin ja U-KISSin tuotannosta.)

Big Star debytoi BIGSTART -nimisellä sinkkulevyllä, ja sen title track on HOTBOY.

Tätä biisiä on tullut kuunneltua ihan kyllästymiseen asti, mutta onhan se aivan loistava! Repeän aina "Call 911" -kohdassa :'D Minusta biisi on hauska, koska se yhdistää niin erilaisia tyylejä! "I'm a hot boy" ja päähän soimaan jäävä biitti muuttuu kertosäkeessä leppoisaksi cowboy -tanssiksi ja hyppimiseksi. Lempikohtani on varmasti Baramin soolo :'D Kaikista eniten biisissä tai oikeastaan sen musiikkivideossa ärsyttää se, että Judea ja Sunghakia ei näy siinä melkein ollenkaan.
Big Starin ensimmäinen EP julkaistiin lokakuussa. Se kantaa nimeä BLOSSOM ja sen title track on 생각나, saengakna, eli Thinking of You.

Biisi on hieman balladimainen ja rauhallisempi kuin HOTBOY. Kappale on minusta tosi, tosi hyvä! Ah, ihanat Boy Londonin vaatteet~ Musiikkivideossa näemme myös vihdoin Raehwanin silmät, hienoa! Jude sai vähän enemmän ruutuaikaa tällä kertaa mutta Sunghak ei sitten oikein yhtään...
Viime vuoden marraskuussa Big Star julkaisi digitaalisinkun nimeltä 느낌이와, neukkimiwa, eli englanniksi I Got the Feeling. Sen musiikkivideossa pojat heiluvat tällä kertaa söpöillen laskettelun merkeissä, eli todellakin erilainen mv kahteen aikaisempaan verrattuna^^

Viimeiseksi vielä helmikuussa julkaistu Feeldogin ja kahden muun artistin yhteistyöbiisi, you got some nerve.

Feeldogin seurana biisissä ovat siis BEASTin Junhyung ja EXIDin LE. Biisi menee kyllä pilalle kaikesta tosta sensuroinnista :'D Mutta kyllä tuota nyt kuuntelee, kun siitä tulee niin mieleen One of a Kind~

Niin ja tosiaan, otan mielelläni vastaan ehdotuksia esiteltävistä bändeistä/ryhmistä/artisteista :) Mutta jos bändi/ryhmä/artisti ei ole minulle entuudestaan tuttu, minun pitää siihen vähän paremmin tutustua ennen kuin viitsin esittelyä tehdä. Esiteltävän pitää tietenkin vielä täyttää 'kriteerit' siinä mielessä, että millään musiikkivideolla YouTubessa ei saa olla yli miljoonaa katsontakertaa. (Ja tästä pääsemmekin aiheeseen, onko miljoona sittenkään niin paljoa... Pitäisikö mun nostaa raja kahteen miljoonaan? :o hmmm... ) Mutta siis! Saa ehdottaa laittamalla kommenttia! ;)

Ja seuraavalla kerralla esittelyssä taas 2012-vuoden rookieryhmä ~

4 kommenttia:

  1. Ihana! *Kuolaa valuu niin paljon että hukutan kohta koko suomen* <3 Feeldog♥

    VastaaPoista
  2. Minulla on ehdotus! A-peace :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta! Hmmm... Tiedän kyllä ryhmän mutten ole vielä heihin kunnolla tutustunut. Mutta nyt tulikin siihen hyvä syy! XD Vaikka mulla onkin jo pari seuraavaa osaa karkeasti suunniteltuna, voin poiketa vähän suunnitelmisani ja esitellä A-peacen osassa 12 :D Ja nyt alankin tutkimaan hieman ryhmän taustoja XD

      Poista