lauantai 31. elokuuta 2013

나 으르렁 으르렁 으르렁 대

Ei pyhä lehmä, huomenna alkaa syyskuu! Kohtahan koittaa jo joulu! Ja tulee kylmä. Hurhur.

Miten tää elokuu meni näin nopeasti? Kouluakin on ollut jo kolme viikkoa! Koulumatkoja rätisevässä mopessa on kyllä mukavoittanut elokuun uusien mahtavien biisien mukana laulaminen, joka kyllä haittaa aika lailla keskittymistä tiehen. Tänään siis taas vuorossa kuukausittainen katsaus Korean uusiin hitteihin, jotka tällä kertaa sattuvat olemaan kaikki jo entuudestaan tuttujen ryhmien.

Voi luoja. Wolf oli jo aivan fantastinen, mutta sitten tuli Growl (으르렁). Siinä vasta täydellinen kappale! Jos sitä ei kertaakaan kuuntele aamulla, tuntuu kuin päivä ei lähtisi kunnolla käyntiin.


Exon tanssiversio-musiikkivideot Growlille julkaistiin oikeastaan jo 31. heinäkuuta Suomen aikaa, mutta koska levyn repackage-versio julkaistiin vasta 5. elokuuta, lasken Growlin elokuun-comebackiksi. Rakastan Growlia yli kaiken! Ja sen tanssikoreografia on aivan upea!

Growlia kuvaa parhaiten sana seksikäs. Mitä muutakaan voi kahdeltatoista murisevalta pojalta odottaa? Uskomattoman coolit one-shot tekniikalla kuvatut tanssiversio-mv:t saivat minut sekoamaan, mutta mitä sitten niiden kakkosversiot minulle tekivät? Sitä ei voi sanoin kuvailla, mutta mitä itse päättelisitte niistä:


Oh. My. God. TSEKATKAA TAO. oAo Miten noi kaikki voi näyttäää noin kuumilta? asdfghjkl; ;A;
Nämä perusversiot julkaistiin siis 20. päivänä. Ja ne pääsivät ihan yllättämään, kun en koko päivänä käynyt kännykällä Tumblrissa tai Facebookissa, ja sain vasta kotona tietää, että ne olivat ilmestyneet. No ehkä ihan vain parempi niin tai muuten olisin seonnut koulussa.

2NE1:n toinen kaikkiaan kolmesta uudesta sinkusta julkaistiin 7. päivänä. Do You Love Me on hyvin erilainen kuin Falling In Love, ja voisin ehkä jopa sanoa tykkääväni tästä vähän enemmän.

Do You Love Me -musiikkivideo on värikäs hipsterimäinen taidevideo, tai ainakin tuollainen määritelmä siitä juolahti mieleeni ensimmäisenä. Se on ihan hieno, ainakin erilainen mihin on tottunut.

Bigstar teki vähän HOTBOY-tyylisen paluun 8. päivänä minialbumilla Hang Out ja sen main trackilla 일단달려 eli Run & Run.

Run & Run on yllättävän koukuttava biisi. Se on hauska ja muistuttaa kivasti HOTBOYta. Ja sen musiikkivideo on jälleen ihanan älyvapaa, joskin siinä ärsyttää yksi asia. Niin, jaksan aina valittaa siitä, mutta se etteivät Sunghak ja Jude saa melkein yhtään ruutuaikaa, ottaa pattiin. No, Baram on todella kuuma siinä niin annetaan se anteeksi.

Päivälleen tasan vuosi siinä meni, mutta Tastykin teki viimein comebackin. Duon toinen minialbumi Spectacular julkaistiin 9. päivänä ja sen main track on MaMaMa. Sen musiikkivideolla pyörähtävät myös Infiniten Hoya ja Dongwoo.

Tastyn musiikkivideot ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. Tällä kertaa näitä identtisiä kaksosia on vähän vaikeampi tunnistaa, mutta kaipa minulla jonkinlainen käry siitä on kumpi on kumpi. Tykkään myös minilevyn biiseistä Spectacular ja 2Nite, mutta Addiction ei ole ihan minun tyyliseni kappale.

Big Bangin jäsenten uurtaessa omia soolouriaan itse ryhmän comebackista ei ole vielä tietoakaan. Maknae Seungri promosi tulevaa minialbumiaan Let's Talk About Love k19-teaserilla josta oli pelkästään rakkaudesta puhuminen kaukana, mutta itse main trackin 할말 있어요 eli Gotta Talk To U:n musiikkivideo pysyi säädyllisenä ja on se myös hemmetin tyylikäs.

Vaikken Seungrin soolotuotoksia ole paljoa kuunnellut aiemmin, rakastuin Gotta Talk To U:hun heti. Gotta Talk To U on yksi niistä kappaleista, joista on pakko laulaa mukana, ja sen biitissä ja Seungrin äänessä on vain jotain niin koukuttavaa. Plus sen musiikkivideo on todella hieno!

Huhtikuussa debytoinut History teki ensimmäisen comebackinsa 20. päivänä. Minialbumi Just Now on ryhmän ensimmäinen ja sen main track on 열대야 eli Tell Me Love.

Tell Me Loven tyyli tuli minulle aika radikaalina yllätyksenä. Tykkäsin niin paljon Dreamerin tyylistä, vaikka onhan Tell Me Lovekin hyvä kappale. Dreamer oli sellainen tyylikäs ja eeppinen rumpujenpäristys biisi, ja tämä taas hyvnín elektroninen ja energinen... hyppelybiisi. Hämmennyin myös videon katselukertojen määrästä, melkein kaksi miljoonaa, wow. Dreamerilla ei vielä ole edes miljoonaa. Mutta tällä kertaa Shihyoungkin (omg mysteeri miksi Shihyoungin nimi on romanisoitu hyoung eikä hyung) sai oman vuoronsa räpätä! XD Minialbumilta löytyy muitakin hyviä biisejä, kuten Blind ja Ma Red Night.

NU'EST:in kolmas minialbumi Sleep Talking ilmestyi 22. päivänä. En ensin kiinnostunut ryhmän comebackista, mutta 잠꼬대 -biisi osoittautuikin aika hyväksi kappaleeksi.

Oikei, pakko myöntää, katsoin tämän mv:n vasta tänään. Että oikein niin innostunut olin tästä comebackista. Olen vähän outo, en vain välillä jaksa innostua joistain comebackeista, vaikka ryhmästä tosi paljon tykkäisinkin. Mutta hei, Sleep Talkinghan on tosi hyvä kappale! Ja sen musiikkivideokin on tosi kiva!

Henry ryhtyi Trapin jälkeen promoamaan myös minialbumiltaan löytyvää 1-4-3 -kappaletta, joka sitten julkaistiin erikseen myös digitaalisena sinkkuna ja hieman erilaisena versiona, jossa f(x):n Amber on myös mukana. Sinkku ilmestyi 23. päivänä.

1-3-4 on aivan ylisöpö biisi. Mitä muuta siitä voisikaan sanoa! Ja Henrykin on niin söpö suoralla tukalla XD Ja muistakaa kuunnella samalta sinkkulevyltä löytyvä Trapin enkkuversio!

Nonniin. Nyt minäkin sitten viimein tykkään Teen Topista. Ei ole ennen ryhmä niin iskenyt mutta tämä comeback. Oh. My God. 장난아냐 eli Rocking on todella_koukuttava_kappale. Ryhmän 4. minialbumi Teen Top Class julkaistiin 26. päivänä.

Yksi syy, miksen ole päässyt ryhmään 'sisälle' oli se, etten ole löytänyt siitä sitä niin sanottua biasta. Niel ja Chunji ovat olleet ehdokkaina listalle, mutta taisin nyt löytää sen jota fanitan. Ja se on C.A.P. Syyttäkää sen sixpackia uNf.
Tykkään tosi paljon tästä musiikkivideosta. Siinä on niin paljon pieniä ja hienoja yksityiskohtia. Ja miten noi pojat tanssii! Wow, tän hullun hyppimisen on pakko olla nyt muodissa, kun niin monessa koreografiassa sitä näkee XD

Juu, siinä oli siis elokuu tiivistettynä. Unohdin aivan varmasti jotain. Tässä kuussa tapahtui kyllä paljon muutakin jännää, muun muassa Woollim Entertainment yhdistyi SM C&C:n kanssa, mikä johtaa siihen, että Woollimin artisteja aletaan näkemään myös SMTOWN-keikoilla, Exo on voittanut Growlilla jo kymmenen musiikkiohjelmaa, Heechul palasi armeijasta, ja viimeikin uutisoitiin, että BLOCK B TULEE TAKAISIN OMFG. Mitään uutisia ei ollut kuulunut pitkään aikaan niin pelättiin jo Block B:n hajoamista, joten tämä oli todellakin odotettu uutinen.

Mutta heihei taas! Seuraavan kerran näissä merkeissä sitten syyskuun lopussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti